22. joulukuuta

Tänään on päivä, jolloin on erityinen syy sytyttää kynttilä, neljäs adventti. Joulun aikaan kynttilät kyllä sopivat joka päivään. Joulutunnelmaan voi kaiken tohinan keskellä rauhoittua askartelemalla kynttiläkippoja helposti saatavista ja edullisista tarveaineista. Pieniä pilttipurkkeja löytyy monesta kodista ja myös perus rautalankaa, sidontalangan nimellä tuo kai kulkee. Lisäksi tarvitaan mitä tahansa helmiä tai kristalleja tai vaikka nappeja. […]

20. joulukuuta

Joulun tähti. Monessa muodossa tähdet kuuluvat jouluun. Minä virkkasin tähtiä nauhaan. Nauhan voi ripustaa kuuseen, oviaukkoon karmista karmiin tai mihin vaan. Nämä tähdet roikkuvat nyt ainakin hetken kranssissa ikkunalla. Tähti virkataan tekemällä ensin aloituslenkkiin 15 pylvään muodostama ympyrä ja sulkemalla se piilosilmukalla. Jokainen sakara muodostuu virkkaamalla viisi ketjusilmukkaa, tekemällä nirkko piilosilmukalla kolmanteen silmukkaan koukusta laskien, […]

19. joulukuuta

Jokaiselle tulee varmasti niitä hetkiä, että miettii mitä antaisi jollekin lahjaksi. Mielestäni lahjan ei aina tarvitse olla suurta ja kallista, vaan lämmin ajatus kauniisti annettuna on tärkeä. Tämä lahja muistuttaa saajaa antajasta monen monta kertaa ja se avataan aina uudelleen. Ja se myös lämmittää, kirjaimellisesti. Aikaisemminkin olen tehnyt “purkkilahjoja”, esimerkiksi keksiaineet  purkissa ja resepti mukana. […]

18. joulukuuta

Minun jouluni on hyvin valkoinen. Toivon jouluksi valkean lumista maisemaa. Taas ihana lumipeite suli pois, mutta edelleen uskon, että jouluna on lunta. Lumisuutta voi sillä välin askarrella sisälle. Ja koska lumi suli pois, materiaalia tähän askarteluun on helppo löytää. Tarvitaan erilaisia käpyjä. Itse löysin kuusen- ja männynkäpyjä sekä noita isoja, joista jätän tarkemman lajimäärityksen tekemisen […]

17. joulukuuta

Minun jouluni on täynnä sydämiä, ne vaan kuuluvat jouluun. No, pidän niistä kyllä muinakin vuoden aikoina, mutta jouluna erityisesti. Sydämiä on tietysti pipareissa, mutta myös monin tavoin koristeiksi tehtyinä. Helppojakin ne ovat tehdä. Ompelukoneella surauttaa pehmosydämen nopeasti ja täytteeksi tarvitaan vain vähän vanua. Kaikenlaiset nyörit kelpaavat ruseteiksi ja koristellakin voi millä vaan. Näihin olen laittanut […]

16. joulukuuta

Tupsupipot ovat hauskoja. Sopivat ne hyvin pään lämmittäjiksi, mutta pieninä ja söpöinä varsin hyvin myös koristeeksi. Näitä pikku pipoja voi tehdä vaikka kirjavan sarjan joulukuusta koristamaan. Kyllä ne siellä keikkuvat sulassa sovussa perinteisten pallojen seassa. Valmistukseen tarvitaan vain vessapaperin hylsy ja lankaa. hylsystä leikataan noin kahden sentin pätkä.  Lankaa katkotaan noin 20 sentin pätkiä. Langanpätkä […]

15. joulukuuta

Talven pimeyteen ja eritoten jouluun kuuluvat kynttilät. Ne tuovat valoa, lämpöä ja tuoksuja. Tässä taas luonnollisesti tuoksuva kynttilä. Ja helpotekoinen sellainen. Kynttilän valmistus aloitetaan syömällä appelsiini. Appelsiini leikataan halki ja sisus kaiverretaan pois. Kynttilän sydänlanka tökätään keskelle pohjaa kiinni, vaikka tuolla samalla grillitikulla, johon se myös sidotaan, jotta pysyisi keskellä pystyssä. Ei haittaa vaikka sydänlanka […]

14. joulukuuta

Pari päivää plussan puolella ja kaunis valkoinen maisema alkaa kadota. Lunta minä talveeni ja varsinkin jouluun kaipaan. Siispä piti tehdä jotain, että ainakin jollain tavalla sain lunta ympärilleni. Ja nämä lumipallot eivät helpolla hupenekaan. Tarvitaan vain vanulevyä. Minulla oli melko paksua levyä, noin 1,5 cm paksua. Leikkasin siitä saman kokoisia ympyröitä. Näissä palloissa niitä on […]

13. joulukuuta

Joulun makua voi löytää muistakin kuin niistä perinteisistä herkuista, joulutortuista ja pipareista. Tämä leivonnainen tuo paistuessaan joulun tuoksun ja maistuukin piparimaiselle. Pohjan aineina on 4 munaa, 1 dl sokeria, nämä vatkataan vaahdoksi. Vaahtoon lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet, 3/4 dl perunajauhoja, 3/4 dl maissijauhoja, 1 tl leivinjauhettaja 2 tl piparkakkumaustetta.  Maissijauhon tilalle voi laittaa myös […]

12. joulukuuta

Vielä sitä ehtii, nimittäin tekemään muutaman joulukortin ja saamaan ne postin kuljetettavaksi. Monihan ei enää kortteja lähetä, mutta toisaalta kyllä noihin kortteihinkin liittyy pikkaisen joulun taikaa, vaikka ei ne pakolliseksi pahaksi saa tulla. Mukava niitä on ainakin askarrella. Nämä lumiukot kurkottelevat taivaita kohti ja yrittävät pyydystää putoilevia lumihiutaleita. Tekotarpeet ovat yksinkertaiset. Liimasin lumihiutalepaperia kartongille. Leikkasin […]