Luukku numero 18

Kohta jo tontut pakkailevat rekiään, jotta pukki pääsee matkaan. Minäkin päätin tekaista yhden pienen joulunpunaisen reen. Tähän ei mahdu suurta lahjakuormaa, mutta käykin vaikka pikkuisesta makeasta lahjasta. Yksinkertaiset ainekset. Päädyin punaiseen, mutta jos mieli tekee niin tästähaän voi tehdä ihan millaisen vaan, vaihdella vaan rakennusaineita. Ja reki voi olla lyhempi, korkeampi, kuinka haluaa. Tarvitaan siis […]

Luukku numero 17

Joululaatikoita! Minun mielestäni ne on niin hyviä. Kaikki vanhat ja perinteiset, mutta mielelläni lisään listaan vielää vaikka bataatinkin. Ja parhaita ne ovat mielestäni itse tehtyinä. Ja oikeasti ne on tosi helppoja tehdä. Mutta aloittelevan laatikontekijän ei missään nimessä pidä aloittaa siitä imelletystä perunalaatikosta. Se nyt on ehkä ainut, jonka voi jotenkin saada epäonnistumaan. Muita ei […]

Luukku numero 16

Minä olen melko hulluna lumihiutaleisiin. Ja vaikka olenkin virkannut niitä varmaan miljoonan, ei lisä ole pahitteeksi. Tämä hiutale virkataan käyttäen vain kiinteitää silmukoita (ks) ja ketjusilmukoita (kjs) lisäksi kierrosten sulkemiseen piilosilmukat (ps). Kieputa sormen ympärille aloituslenkki ja virkkaa siihen. 1. KERROS 1kjs (se katsotaan ks:si), virkkaa lisäksi 11 ks, sulje ps. 2.KERROS 1 kjs (katsotaan […]

Luukku numero 14

Taas on ihana hentoinen lumikerros maassa. Kyllä se vaan kaunistaa maiseman ihanasti. Lumen kunniaksi voi askarrella lumiukkoja sisällekin. Nämä ukot on tehty paperimassapalloista ja siksi ovatkin suhteellisen helppoja tehdä. Muotoilin askartelumassasta neniä. Jos tähän hommaan ei tahdo ryhtyä, niin pikkuinen pätkä oksaa hoitaa homman. Sen saa painettua palloon ja lisäksi tarvitaan vain vähän liimaa varmistamaan […]

Luukku numero 13

Joulutorttuja. Toiset tykkää luumulla ja toiset omenalla, tai aprikoosilla. Ja mallejakin on monia. Perinteisen lisäksi on ne enkelit ja ruusut ja koirat ja vaikka mitkä. Mutta sen perinteisen kaikki tunnistaa.   Ja miksipä se perinteinen ei voisi roikkua vaikka kuusen koristeena. Tarvitaan siis huopaa, josta leikataan… no joulutorttu, kaikki varmaan tietävät miten se tapahtuu. Sitten […]

Luukku numero 12

Taatelikakku…. Voisiko olla perinteisempää joulukakkua. Tätäkin kakkua tehdään monella eri tavalla. Pehmeistä taateleista ja monilla lisukkeilla. Mutta minä luotan taatelikuutioon ja perinteiseen ihanan makeaan, sileään kakkuun. Vähän aikaa kakun valmistus vaatii, mutta jos siinä sivussa puuhaa jotain mukavaa, niin taatelit kiehuvat pehmeiksi hetkessä. AINEKSET 1 1/2 dl vettä 1 pkt taateleita (250 g) 200 g […]

Luukku numero 11

Vanhoista kellastuneista kirjoista voi askarrella vaikka mitä. Tänään tein niistä köykäisiä koristeita ripustettavaksi vaikka kuuseen. Näitä voi tehdä isompia tai pienempiä, riippuen kirjan sivun koosta. Toki sivua voi leikata pienemmäksikin.   Näiden teko on helppoa. Ensin kaksi sivua vekitetään haitareiksi. Kumpikin taitetaan kahtia. Ja liimataan taitoksesta kiinni. Vähän aikaa voi pitää vaikka painon alla, niin […]

Luukku numero 8

Joulupuu on rakennettu… Melko pieni kylläkin, mutta minun mielestä söpö. Ja ainekset eivät ole ihmeelliset. Kartonkia, narua ja liimaa. Kartongista leikataan ja nidotaan kartion muotoinen kuusen runko. Levitetään liimaa runkoon ja aletaan kierittämään mieleistä narua runko täyteen. Aivan vieri viereen. Sitten valmiin kuuse  voikin koristella haluamallaan tavalla.   Laitoin kierroksen pitsiä alalaitaan. Pakko oli myös […]

Luukku numero 7

Piparit on minulle se joulun maku numero yksi. Tämä kakku on melkoisen piparinen ja se kuuluukin meidän suosikkeihin ihan ympäri vuoden. Toisekseen se on äärettömän helppo tehdä. Onnistuu joa kerta varmasti. Juhlaan sopivan siitä saa kun kuorruttaa sen haluamallaan tavalla ja heittää päälle vielä koristeita. Tosin meillä lapset pyytää kuorrutetta ihan arkenakin, on kuulema parasta. […]

Luukku numero 6

Kuudes joulukuuta, Suomen itsenäisyyspäivä. Tänään voi sytyttää kynttilän Suomen itsenäisyydelle. Vaikka nyt ulkona näyttää harmaalta, niin yleensä itsenäisyyspäivän maisemaan kuuluu valkoinen lumi. Tänään lumivalkoisuus tehdään itse. Tarvitaan lasipurkki ja vapaavalintaisia koristuksia. Minulla oli koivunoksia, narua ja tähti. Lisäksi kuumaliimaa, Erikeeperiä ja suolaa. Kuumaliimailin koristeet purkin kylkeen kiinni. Sitten Erikeeperiä sivellään koristeisiin ja purkin suuaukkoon reilusti, […]

Create your website at WordPress.com
Get started