Kesän tulo ja aurinko houkuttelee pihalle. Eikä kesä ole mitään ilman kukkasia. Siispä minäkin jätän huonekasvit vähemmälle huomiolle ja siirryn ulkokukkien pariin.

Päätin kokeilla tällaista “kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun”-tyylistä istutusratkaisua ensimmäisille kesäkukille. Minulla oli eri kokoisia punertavia saviruukkuja, jotka maalasin “kulahtaneen valkoisiksi” maalaamalla ensin mustalla ja mustan maalin kuivuttua sen päälle huolimattomasti valkoisella.

Apuna asettelussa on tukeva keppi, jonka avulla ruukut saadaan pysymään vinksahtaneena tornina. Mikä tahansa tanko käy, kunhan se on tarpeeksi kestävä ja kuitenkin mahtuu purkin pohjareijästä.

DSC04283
Kukkapurkit Peppi Pitkätossun tyyliin.

Keppi työnnetään ensin tiukasti alimmaiseen  ruukkuun. Sen jälkeen jokainen pienempi ruukku pujotetaan keppiin pohjareikänsä kautta ja purkit asetellaan sopivasti vinkkeliin.

Kuvassa näkyy vielä keppi, joka sojottaa ulos ylimmäisestä ruukusta. Tämä sama keppi kulkee kaikkien ruukkujen läpi. Tietenkin katkaisin pätkän kepistä pois, että saavat vieraat ihmetellä miten nuo oikein pysyvät tuolla tavalla. Mitään hurjan korkeaa tornia ei kannata tehdä, ettei keppi petä tai tuuli kaada koko pinoa.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: